Kategoria-arkisto ‘opiskelu’

* Kevätnäyttely Artelissa!

Kirjoitettu 20.05.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, Juliste, Oona.


Kutsun teki Oona Paukkonen

Kutsun teki Oona Paukkola

.



* Valot pois on ilmestynyt!

Kirjoitettu 1.04.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, Anu, Elina, Hanna, Jaakko, Jenni, Julkaisut, Konsta, Mari, Minna, Nikol, Oona, pienlehti, Simo, Tuuli, Veera.


valotpois_kansi_blogiversio
Painajaismaista kauhua! 52 s., 13 tekijää, mv. Hinta seitsemän euroa, opiskelijoille 5 €. Saatavilla Lahden kansanopiston toimistolta (Harjukatu 46, Lahti), tilaamalla johanna.rojola(ät)lahdenkansanopisto.fi tai suoraan tekijöiltä, SA-linjan opiskelijoilta.

.



* Kouluun otetaan: kokenut pienlehteilijä

Kirjoitettu 17.03.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, pienlehti.


zine Aalto yliopiston graafisen suunnittelun ennakkotehtävä on tänäkin vuonna oma zine. Opiston toukokuun zinepajaa odotellessa inspistä voinee katsoa vasta julkistetusta Oranssin pienlehtiarkistosta ja Areenasta vielä kolmen viikon ajan löytyvästä Kathleen Hanna-dokkarista. Sarjakuvapiirtäjä ja -opettaja Jessica Abelin sivulla on varsin kattavat ohjeet erilaisten pienlehtien tekemiseen, paljon tuunaus- ja askartelukikkoja.

.



* Sarjakuvakoulutusta maailmalla, päivittyvä lista

Kirjoitettu 19.02.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, opiskelu.


Tilanne talvella 2014-2015. Tarkista tietojen paikkansapitävyys, hakuajat ja vaatimukset itse.

Englanninkieliset:

University of Edinburgh  DL 15.1. 2015 Kannattaa tsekata myös muita Skotlannin oppilaitoksia, opiskelu on EU-kansalaisille (lähes) ilmaista! (mm. animaatio, sarjakuva)
Vyborg, Tanska  haku alkaa 1.2., DL 15.3. 2015 klo 12 Tanskan aikaa (animaatio, hahmosuunnittelu, sarjakuva)

Ranskankieliset:

Strasbourg, haku alkaa 7.1. 2015, DL helmikuun puoliväli, pääsykokeet toukokuussa  (kuvitus + sarjakuva)
Angoulême, haku maaliskuussa (sarjakuva)
St. Luc, Brysseli, haku syyskuussa (sarjakuva)

Saksa:

Kiel, visuaalinen kommunikaatio, seuraava haku huhti-kesäkuussa
Berliini, visuaalinen kommunikaatio, haku marras-joulukuussa
Berliini, visuaalinen kommunikaatio, haku maaliskuussa
Essen, visuaalinen kommunikaatio, haku huhtikuussa
Hampuri, kuvitus, visuaalinen kommunikaatio
 

.



* Digitaalinen sarjakuva-kurssin julkaisu

Kirjoitettu 6.02.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa sarjakuvia.


Näyttökuva 2015-2-6 kello 13.32.18 kuva: Konsta Hormia
Digitaalinen sarjakuva -kurssin julkaisu on valmis! Opettajana työpajassa toimi Karstein Volle. I don’t want this 

.



* Alumnivierailu: Wolf kävi koululla

Kirjoitettu 5.02.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2009-2010, 2014-2015, Kokemuksia opistosta, opiskelu, Wolf.


Klikkaa kuvaa niin pääset katsomaan koko blogimerkinnän

wolf

 

.



* Nonfiktiivisen sarjakuvan kurssi

Kirjoitettu 4.02.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, opiskelu, reportaasisarjakuva.


4.-5.2 ja 18-30.3. 2015
25 h + 6 h omaa työskentelyä
voi olla ryhmätyö

Esimerkiksi:

  • käyttöohjesarjakuva
  • tutkiva sarjakuva
  • henkilökuva /haastattelu
  • ärsyttävä asia –> ota selvää /oikaise /vastine ? oikaisu?
  • arvostelu /kritiikki
  • reportaasi, matkapäiväkirja
  • omaelämäkerrallinen (tietyin varauksin)

Tiedon tarkistaminen, ohjeet toimittaja Verna Kuutti:

”Tiedon tarkastaminen: yleensä kai nyrkkisääntönä on, että tieto pitäisi varmentaa kahdelta luotettavalta lähteeltä. No, mikä sitten on luotettava lähde? Arvio kannattaa aloittaa siitä, että miettii, mikä on tämän tahon motiivi julkaista tietoa. Onko lähteellä poliittisia /kaupallisia sitoumuksia? Jos Panimoliitto julkaisee tiedotteen oluesta oivana palautusjuomana (tapahtui tänään!), kannattaa ehkä kysäistä vaikka yliopiston ravitsemustutkijoiden kanta asiaan. Yliopistoja pidetään aika usein puolueettomina lähteitä, mutta kyllä niidenkin tutkijoilla saattaa olla vahvoja intressejä. Eli ei ole todellakaan mitään helppoa hommaa, vaatii kyynistä mieltä: epäile kaikkea!

Netti tekee tietojen tarkistamisesta sekä helpompaa että vaikeampaa. Pikku guuglailulla on hyvä kartoittaa, mitä kaikkea asiasta on kirjoitettu. Toisaalta trollaillu ja suoranainen informaatiosota on tullut hyvin paljon helpommaksi. Nettiin voi kuka tahansa perustaa sivun ja nimetä sen vaikka MAAILMAN UUTISIKSI. Netissä myös väärä tieto lähtee leviämään helposti, jopa ihan virallisillakin uutissivuilla, koska uutiskilpailu on niin kovaa.

Olennaista on siis aina kertoa, kenen tietoa on käyttänyt – varsinkin jos kyseessä on ristiriitainen tai epävarma tieto. Annetaan lukijalle mahdollisuus itse arvioida, onko käytetty lähde luotettava.”

Nykyään on nettitiedon tarkistamiseen erikoistuneita firmoja, jotka tarkastavat esim. videoiden autenttisuuden erilaisten metadatojen avulla
Citizen Journalists Are Banding Together to Fact-Check Online News

Fact checkingin joukkoistamisesta:
This Startup Wants To Help Readers Fact-Check Every Detail In An Article

.



* Tampere kuplii 25.-29.3.

Kirjoitettu 20.01.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, opiskelu, Tapahtumia, kilpailuja, työkeikkoja.


ja me mennään sinne myös pitämään pöytää. Tänne voi tehdä vaikkapa omakustanteita, pinssejä tai muuta kivaa myytäväksi. Painajaisista kokoamme yhteisen lehden. Yhteisestä lehdestaä mahdolliset tuotot tulevat linjalle (painokuluihin…), omista julkaisuista saa pitää rahat itse.
Tampere kuplii

Tämä on samana viikonloppuna kuin Kinos elokuvafestivaali Lahdessa, höh!

.



* Lukupiiri: nuoruus

Kirjoitettu 20.01.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, Lukupiiri, opiskelu.


kanerva

Lukupiirissä käydään läpi sarjakuvia aina jonkin teeman ympäriltä. Tavoitteena on tutustua laajasti ja monipuolisesti nykysarjakuvan eri lajityyppeihin, kerrontatapoihin ja mahdollisuuksiin. Kirjoista keskustellaan yhdessä. Lopuksi opiskelija piirtää vähintään A4-kokoisen arvostelun/kirjaesittelyn valitsemastaan teoksesta kyseisen teoksen tyylillä ja tekniikalla.

Ensimmäisen kerran teemana on nuoruus.

Chris Ware: Jimmy Corrigan, the smartest kid on earth
Justin Green: Binky Brown meets the Holy Virgin Mary
Lynda Barry: One Hundred demons
Craig Thompson: Blankets
Al Davison: Spiral Cage
Neil Gaiman & Dave McKean: Violent Cases
Phoebe Gloeckner: A Child’s Life
Nabiel Kanan: Lost Girl
Kiriko Nananan: Blue
Paul Hornschemeier: Mother, Come Home
Debbie Drechsler: Summer of Love

Jason: Hey wait, Paul Karasik: The ride together, Scott Roberts: Patty Cake, Debbie Drechsler: Daddy’s Girl, Setona Muzushiro: X-Day, Sam Keith: Zero Girl, Lat: Kampung boy, Trondheim & Larcenet: Astronauts in trouble, Charles Burns: Big Baby, , David Small: Stitches, Joe Matt: Fair weather

Suomennettuja:
Daniel Clowes: Ghost World
Bryan Talbot: Tuhman rotan tarina
David B.: Epileptikko
Max Cabanes: Sokkoleikki

Chester Brown: En koskaan pitänyt sinusta, Jeffrey Brown: Haparointia, Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, Milligan & McCarthy: Skin

Kotimaisia: Wolf Kankare: Miska Pähkinä,  Anna Sailamaa: Ollaan nätisti, Hanneriina Moisseinen: Isä, Mika Lietzen: 1986, Lohikäärmeen varvas , Petteri Tikkanen: Kanerva, Eero,  Mopo, Tiitu Takalo: Kehä, Hannele Richert: Enimmäkseen hyvä näkyvyys, Kaisa Leka: On the outside looking in, Annukka Leppänen: Terapian tarpeessa, Katja Tukiainen: Tyttöjen leikit, Tyttö ja mummo, Kati Kovacs: Pahvilapsi, Vihreä rapsodia, Petri Tolppanen: Takana, Pentti Otsamo: Eedenistä pohjoiseen, Jyrki Nissinen: koko tuotanto, Amanda Vähämäki: Äitienpäivä, Jarno Latva-Nikkola: Nuoruuteni savotat (novelli), Emmi Jormalainen: Kirjoita pian, Emmi Nieminen: Keskiviikko

.



* Animaatiosta

Kirjoitettu 7.01.2015 - lahtijossainmielessa. Kategoriassa 2014-2015, animaatio, Hanna, Kokemuksia opistosta, opiskelu.


Hei olen Hanna ja päädyin kansanopistolle nimenomaan animaatiota opiskelemaan.

Elän juuri nyt kauniissa unessa. Pääsin vihdoin ja viimein oppimaan animaation tekoa ja luomaan itse omia hahmoja ja tarinoita. Animaatiot ovat aina viehättäneet minua ja innostaneet piirtämään, enemmän kuin mikään muu.

Kuitenkin ala tuntuu myös haastavalta ja pelottavalta: ehdinkö saada työt valmiiksi ennen deadlinea? Mitä jos nopea työskentelytahti ei sovikaan minulle? Tiedän että alalla on omat haasteensa: samojen hahmojen piirtäminen päivästä toiseen voi uuvuttaa. Projektin loppua ei aivan heti näykään, ja matkan varrella tunteet ehtivät heitellä laidasta laitaan. Pelkään että työtäni kritisoidaan, enkä koe olevani riittävän hyvä.

Uskon kuitenkin palkitsevaan lopputulokseen: kun hallitsee työvälineet, voi päästää luovuudeni irti. Ja koska olen aina ollut melkeinpä pakkomielteinen animaatiosta, tuntuu erittäin luontevalta hakeutua alalle. Monen monta tuntia saattaa kulua työn edessä ja silti nautin siitä enemmän kuin mistään muusta.

Oppimisen varaa silti löytyy. Aina.

Animointi vaatii monen pikkuasian hallinnan: pitää osata suunnitella hahmojen liikeratoja ja liikkeiden nopeuksia. Hahmot täytyy pitää tunnistettavina ja oikean kokoisina. Pitäisi myös huomioida kuinka monta kuvaa täytyy piirtää yhtä sekuntia varten. Lisäksi on myös huomioitava animaation tyyliin sopiva äänimaailma. Kaikki tämä tuntuu haastavalta mutta ennen kaikkea jännittävältä. Minulla on kuitenkin kova hinku saada tarinat toimimaan ja liikkumaan.

Aloitimme kurssin tekemällä ”pomppiva pallo” harjoituksen. Ideana oli saada aikaan pallolle ominaista venyvää liikettä. Piti myös ottaa huomioon ajoitus: kun pallo pomppaa alas, vauhti on kiihtyvä ja kun pallo nousee, vauhti on hidastuva. Käytännössä piirsimme enemmän kuvia kun vauhti oli hidas ja vähemmän kuvia kun pallo oli nopea. Sitten toistimme tehtävän piirtämällä pallon ympärille jonkin hahmon. Itse piirsin tätä tehtävää varten 32 kuvaa. Vähempikin olisi riittänyt mutta mitä enemmän kuvia, sitä sulavampaa liikekin on. kuvasimme piirrokset kameran alla ja laitoimme ne Toon Boom animaatio-ohjelmaan. Frame ratea eli kuvataajuutta vaihtelemalla saatoimme kokeilla miltä liikkeet näyttivät eri nopeuksilla. Käytimme lähinnä FR:ttinä 12:sta (eli 12 kuvaa per sekuntti)

Seuraavaksi teimme heiluri-tehtävän. Tässä tarkoituksena oli saada aikaan tasainen liike joka ei veny kun se palaa ääriasennosta ääriasentoon. Piirsimme myös tässä tehtävässä heilurin tilalle jonkin hahmon.

Sitten teimme seuraavia piirrosanimaatiotehtäviä: juoksu, kävely, persoonallinen kävely, lehmänhäntä, koiranhäntä, linnunlento ja nelijalkaisen eläimen kävely. Kaikissa tehtävissä oli omat haasteensa mutta saimme hyvät step by step ohjeet, joten mitään epäselvää ei juuri jäänyt. Itselleni vaikein oli kävelyn animointi. En ole varma miksi, mutta jalanvaihdokset tuottivat vähän hämmennystä.
Kokeilimme myös piirrosanimaatioiden lisäksi vaha- ja pala-animaatioita.

Kurssin lopussa teimme myös päättötyön. Tarkoitus oli tuottaa vähintään 10 sekunnin kestävä, vapaalla tekniikalla tuotettu animaatio. Kun animaatio oli valmis, teimme siihen äänet. Lopuksi pidimme animaatioista kritiikin ja arvioimme toistemme upeita tuotoksia 🙂

Vaikeinta koko projekstissa oli mielestäni ajanhallinta: kun aikaa ja kokemusta on vielä supeasti, kannattaa keskittyä tekemään jotain yksinkertaista hyvin, eikä mitään monimutkaista ja huonosti. Itse ehkä haukkasin liian ison palan ja jouduin tekemään hommia paljon vapaa-ajalla.

Kaiken kaikkiaan animaatiokurssi oli mielestäni varsin kattava, ottaen huomioon kuinka lyhyt kurssi loppujen lopuksi oli. En itsenäisesti olisi ehkä ikinä oppinut kaikkea mitä täällä käytiin läpi. Kiitokset kurssin pitäjille!

Lisään tännemuutaman animaation myöhemmin, ei nyt jostain syystä onnistu..

Tagit: .





Lisäinfoa

Kirjaudu

Kategoriat

Arkistot

Linkit